Näiden työkoneiden vuokraamista kannattaa harkita kesän piharemontteihin
Piharemontti, suoranainen syöksyoksennus sille, joka tykkää asustella kerrostalossa ja pyrkiä pitämään orvokkinsa kesäaikaan hengissä. Puhumattakaan siitä, että moinen kerrostaloasuja edes ymmärtäisi työkoneiden päälle yhtään mitään. Pyritään nyt kuitenkin antamaan vinkki jos toinenkin niin pienelle, kuin suurellekin piharemontille.
Puut ja kannot

Kaikkia puita ei välttämättä kannata poistaa
Jos on kotikätevä tyyppi ja varma siitä, että pihassa olevien puiden kaato sujuu kuin unelma, niin homman voi suorittaa itsekin. Kuitenkin huomioiden sen, että etenkin kaupunkialueella sijaitsevien puiden kaatoon vaaditaan aina lupa. Ja jos totta tosiaan on varmas siitä, että puun kaato sujuu, niin varmasti siihen on kyseisellä Jampalla olemassa välineetkin. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin ei muuta kuin vuokraamaan moottorisahaa. Helpoimmalla kuitenkin selviää, kun vuokraa kokonaisen miehen tekemään puun kaadon. Kyseinen tyyppi ottaa jopa ihan omat välineetkin mukaan..
Kannot taas jäävät myös puun kaatajalta maahan. Siispä, kannot kannattaa poistaa samalla kun koko muukin piha myllätään. Pikkukaivurilla, jonka todellakin tarvitset pihan mylläämiseen, voi poistaa myös pienet kannot. Jos kuitenkaan ei pikkukaivurilla saa siirrettyä satavuotiaan männyn kantoa, kannattaa ehkä turvautua jyrsimeen. Näitä vehkeitä tuskin ihan joka Jampalle vuokratan, mutta aina voi yrittää. Tai oikeastaan aina voi ostaa moisen kantojyrsintäpalvelun lähimmältä yritykseltä..
Pihalaatoitukset
Pohjat on pihalaatoitukselle kaiken a ja o. Kunhan olet ensin saanut hommattua puut ja kannot pois uuden pihakivetyksen tieltä ja pikkukaivurilla hivenen myllännyt maata alat tekemään pohjia pihakivetykselle. Jos pohjat ovat huonosti tehty, tulee myös pihakivetys ajan saatossa olemaan päin juuri sitä erästäkin tavaraa. Tee siis pohjat kunnolla, selvitä sopiva maa-aines laatan alle ja suojaa kyseinen kohta routaeristyksellä. Sen jälkeen hanki tärytin. Miksi? Koska sillä saat maa-aineksen laatoituksen kohdalla piukkaan. Tärytin lätkyttää maa-aineksen niin piukkaan, ettei pihakivetyksen pitäisi kovinkaan paljoa elää. Pitäisi ja pitäisi..
Pohjien ollessa kunnossa ja pihalaatoituksen tekemistä aloittaessa, olet varmasti huomannut ostaa kivetystä varten tarvittavat laatoitusvermeet. Etenkin jos ajattelit edes pienen pientä muuria kyhätä. Äläkä unohda sitä laastinsekoitinta..
Oksa poikineen

Joskus pitää luottaa ammattilaisen apuun
Lähes jokaisella omakotiasujalla taatusti pihassa kasvaa puu jos toinenkin. Niin, ja kyllä niitä oksia sieltä puusta sitten varisee sekä pitää puuta joskus ihan muutoinkin siistiä. Tai puskaa, tai ihan mitä vaan rehua, joka pihassa itseään kasvattaa. Minne siis tuhota moiset oksan pätkät, joita on jo kerääntynyt pihavaraston seinustalle hienoinen läjä? Oksasilppuriin. Hae siis oksasilppuri ja tee läjästä oksia haketta. Tunge hake kompostiin tai vaikka kukkamaan reunustalle. Pääsetpähän eroon moisista oksapahasista.
Kone tai ei
Piharemonttia tehdessä kannattaa toki pohtia myös millä ajattelit roudata kaikki mahdolliset välineet aina sorasta ja hiekasta erinäisiin puskiin. Olisiko peräkärry mitään? Toki kyseessä ei varsinaisesti piharemonttiin liittyvä kone ole, mutta melko kätevä kuitenkin kuljettaa kyseiset koneet ja välineet moisella kapistuksella. Jos et naapurin peräkärryä saa lainaksi, mene ja vuokraa sellainen. Tarvitset sitä kuitenkin piharemontin yhteydessä.