Ennen autokaupoille lähtemistä, on hyvä ottaa selvää asioista ja ajatella tiettyjä seikkoja etukäteen. Jos et itse ole auto-asiantuntija, kannattaa kaupoille mukaan ottaa henkilö, jolta tietämystä löytyy. Tässä muistilista asioista, joita kannattaa miettiä.
Hinta
Tee oma budjetti auton hankinnalle, jotta tiedät mihin sinulla ja taloudellasi on varaa. Ostotilanteessa ajatus saattaa hämärtyä ilman selkeää mielikuvaa. Kaikkia lisävarusteita et välttämättä tule tarvimaan, vaikka kauppias sinulle niin kertoisikin.
Autojen hinnat vaihtelevat toki maasta taivaisiin. Jos omat rahasi eivät riitä ja mielessäsi on suurempi sijoitus, tutki eri rahoitusvaihtoehtoja tai käy etukäteen pankissa juttusilla. Rahoitusmalleja löytyy jokaiselle, ainakin useimmalle, omansa. Usein kauppa vaatii ostohetkellä myös tietyn käsirahan.
On syytä ottaa huomioon, että myös auton pitäminen maksaa, eli rahankulutus ei suinkaan lopu auton ostohetkeen. Polttoaineen lisäksi, käyttökuluja ovat esimerkiksi säännölliset huollot, joillain automerkeillä tiheämpi väli kuin toisilla. Menoerä ovat myös vaikkapa autoverot.
Vanha auto vaihtoon
Löytyykö autotallistasi jo vanha menopeli. Jos haluat antaa vanhan autosi vaihdossa, selvitä asiantuntijalta sen oikea arvo. Voit itse myydä sen, tai antaa tämänkin tehtävän autoliikkeen hoidettavaksi.
Uusi vai käytetty auto
Uusi, tuliterä auto, on tottakai luotettava vaihtoehto. Uutta autoa on myös helppo räätälöidä omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Uusissa autoissa myös esimerkiksi päästöt ja polttoaineen kulutus on otettu asianmukaisella tavalla huomioon.
Käytetyn auton ostoon liittyy aina tiettyjä riskejä, mutta hinta on tietenkin edullisempi. Selvitä auton huoltohistoria, jotta sieltä ei löydy mitään yllättäviä asioita. Varsinkin tässä itse auton valinnassa, kannattaa ottaa neuvoja vastaan siltä lähipiirin autoexpertiltä sekä selailla antaumuksella internettiä; olipa sitten kyseessä uusi tai käytetty auto.
Luotettava myyjä
Myyjän luotettavuus nousee esille varsinkin yksityisten henkilöiden välisissä autokaupoissa. Pidä huoli, että ostat auton vain rekisteriin merkityltä omistajalta.
Minkälaisen auton tarvitset
Suuri vaikuttava tekijä auton valinnalle on tietenkin itse ostajan tarpeet. Osa perusteista pohjautuu tunteisiin, osa järkiajatteluun. Muitakin kriteerejä on hyvä miettiä, kuin vain auton mieleistä väriä, kiihtyvyyttä tai merkkiä. Onko perhe iso, montako matkustajaa autossa useimmiten on? Ajetaanko autolla pitkänmatkan ajoja, vaiko lähinnä kaupungissa? Kuinka suuri on vuosittainen käyttö? Miten tavaratilan tarve, määrittelevätkö esimerkiksi harrastukset tai perheen lemmikit kriteerejä? Monen ostajan päätökseen vaikuttaa myös se onko auto manuaali- vai automaattivaihteinen.
Bensa, diesel, sähkö
Mikä on sinun tarpeitasi parhaiten vastaava vaihtoehto? Yleisesti ajatellaan, että jos ajomäärä ylittää 20.000 km vuodessa, diesel tulee usein edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin bensalla kulkeva auto. Myös ekologisemmat vaihtoehdot ovat yleistyneet nykyisin, näistä esimerkkinä sähköautot.
Koeajo
Koeajo kannattaa ehdottomasti suorittaa, olipa kyseessä sitten täysin uusi auto tai jo käytetty. Koeajossa huomaat esimerkiksi ajotuntuman, tai saatat huomata jotain mahdollisia vikoja tai vaikkapa autosta kuuluvia outoja ääniä.
Vakuutukset
Suomessa autolle pakollinen vakuutus on voimassaoleva liikennevakuutus. Se korvaa vastapuolelle aiheutuneet vahingot kolari- tai vauriotilanteissa. Vakuutusyhtiöillä on lisäksi monia vaihtoehtoja autovakuutuksista, jotka korvaavat myös omalle autolle sattuneet vahingot. Yleensä sellainen otetaankin liikennevakuutuksen lisäksi. Nämä autovakuutukset ovat niin sanottuja kaskovakuutuksia, joista esimerkiksi täyskasko sisältää usein normaalien kolarivaurioiden lisäksi muun muassa ilkivalta-, palo-, varkaus- ja tuulilasivakuutuksen.
Useat vakuutusyhtiöt antavat keskittämisalennuksia, kun perheen kaikki vakuutukset otetaan samasta yhtiöstä.
Rekisteröinti
Älä unohda hoitaa käytetyn auton omistajanvaihdosta, rekisteröinnissä auttaa Trafi. Rekisteri-ilmoitus on tehtävä seitsemän päivän kuluessa omistusoikeuden luovutuspäivästä.